Kansainväliset koulutustapahtumat


· Kansainvälinen digitaalisen koulutuksen tapahtuma iDEE

Sumino yhdessä valtiollisen, akateemisen ja yksityisen sektoreiden kanssa on järjestänyt viime vuosien aikana useita koulutusfoorumeita, pyöreän pöydän keskusteluita sekä messuja tarkoituksenaan vahvistaa Suomen ja Kiinan välistä koulutusvaihtoa ja -yhteistyötä.


iDEE-koulutustapahtuman yksinoikeutettuna suomalaisena yhteistyökumppanina Sumino mahdollistaa yhä useamman kiinalaisen koulutusalan toimijan ja alasta kiinnostuneen tutustua autenttiseen, maailman parhaimmistoon kuuluvaan suomalaiseen koulutukseen ja tutkia sen tarjoamia lukemattomia yhteistyömahdollisuuksia.


Sumino on järjestänyt yhteistyössä Kiinan iDEE-organisaation kanssa viisi webinaaria COVID-pandemian aikana vuonna 2020 keräten verkkoalustalleen yli 250 kiinalaista ja suomalaista koulutusalan toimijaa eri yrityksistä ja oppilaitoksista keskustelemaan ja kartoittamaan yhteistyömahdollisuuksia näiden kahden maan välillä.


· Kansainvälinen rehtoreiden ja opettajien foorumi

Sumino on ollut mukana järjestämässä vuosittaista kansainvälistä rehtoreiden ja kasvattajien foorumia vuodesta 2016 lähtien. Foorumissa kokoontuvat tunnetut koulutusalan asiantuntijat, tutkijat ja viranomaiset sekä Suomesta että Kiinasta keskustellakseen ajankohtaisista koulutuspoliittisista asioista. Sumino on ollut foorumien aikana mukana yhteensä 15 Kiinan ja Suomen välisessä ystävyyskouluprojektissa auttaen koulujen yhdistymistä.


Lisää

Sumino Oy pidättää kaikki oikeudet.

  • Linkit

    Esittely

    Koulutuspalvelu

  • Yhteystiedot

    Sähköposti:info@sumino.fi

    Puhelin:+358 50 475 9539

    Osoite:Pinninkatu 55 A, 33100 Tampere

    WeChat:SuminoEducation

    Facebook:Sumino Oy